maanantai 27. tammikuuta 2020

Oivalluksia luonnon poluilta

Luonnon kutsu viimeiset puoli vuotta on ollut suorastaan huumaava, eikä tälle ajatusten ja tunnelmointien vihertymiselle ja metsittymiselle ole loppua näköpiirissä. Kaikki ainekset nykyiselle vahvasti luontoon kallistuvalle maailmalleni ovat aina olleet olemassa, juurtuneina lapsuudesta saakka. Kuitenkin välillä olen maailmoineni tallannut kuvainnollisesti pitkin siloitellumpia ja laitetumpia polkuja, ja jos en nyt maanteitä niin ehkäpä luotisuoria metsäteitä pitkin. Nyt kapeina ja vaatimattomina hämyisessä ja hiljaisessa kuusikossa kiemurtelevien kinttupolkujen kutsu on kuitenkin käynyt vastustamattomammaksi kerta toisensa jälkeen. Niinpä tein päätöksen, ja muutin blogin näkökulmaa ja pääteemaa tämän kaiken mukaiseksi - nyt myös virallisesti.

Evon retkeilyalueella


Aloitin siis kirjoittelun viime kesänä keskeltä huikean inspiroivaa ja nousujohteista juoksukautta, kesän toinen toistaan mieltä ja juoksuflowta hivelevien juoksukokemuksien keskeltä. Edelleen olen sitä mieltä, että juoksun maailmaan kunnolla säntääminen on aikuisiän liikuntahistoriassani parasta mitä mulle on tapahtunut. Halu hikiliikkua säännöllisesti on mussa suhteellisen pysyväluonteiseksi osoittautunut ominaisuus ja varsin syvälle vuosien saatossa hakattu tarve. Sitä tarvetta eivät koskaan voi pelkästään leppoisa luonnossa käyskentely ja arkiliikunta täysin täyttää, vaikka kuinka niitäkin rakastan. Ja miten kauniisti tuo juoksuharrastus luontoviehtymykseni ja pikkulapsiperheen äidin ja koiranomistajan ajankäytöllisten haasteiden kanssa resonoikaan, yhä ja edelleen.

Siispä Happoradion sanoin: "puhu mitä puhut mutta juoksemista älä lopeta (vaikka suunta puuttuu)".

Toisaalta myös puhunpa mitä puhun, niin ei siitä pääse mihinkään, inspiraatio retkeilyyn ja luontoharrastukseen lyövät loiskuvilla lainehilla yli kilometrivauhteja ja kilometrejä kyttäilevän ja seuraavia juoksutavoitteita suunnittelevan juoksuharrastusminäni. Juoksu jää, jos ei nyt kävelyn tasoiseksi yhdeksi retkeilymuodoksi, niin vahvasti altavastaajaksi ja esim. synkkien koko talven syyssääiltojen kokonaisvaltaisempien luontokokemuseuforioiden korvikkeeksi.

Salamajärven kansallispuistossa

Jatkossa siis luovutan blogini pääroolin virallisesti retkeily- ja muille luontoaiheisille jutuille. Kun katsoo viimeisten julkaisujeni aiheita, niin eipä tämä erityisemmin muutosta nykyiseen linjaan tuo, sillä juoksuharrastuksen altavastaajarooli on näkynyt jostain viime marraskuusta saakka. Lapsiperhearjen sotkeminen liikkuvan ja luontoon taipuvaisen ihmisen elämään on tietenkin jatkossakin tärkeä osa coctailia. Eivätkä juoksujututkaan taatusti jää tähän, mutta yleinen näkokulma vaan lienee varsinaiseksi juoksublogiksi... krhm, varsin metsittynyt.

Onneksi ei tarvinnut tämän muutoksen myötä kovin radikaalisti blogin nimeä muuttaa, sillä "Oivalluksia lenkkipolulla" oli mielestäni oivalluksiani parhaasta päästä. Seikkaileehan mukanani luonnossa - eteninpä sittenpä kävellen tai juosten - lähes aina tuo uskollinen retki- ja juoksukaverini, nahkacollie Oiva. Ja oivalluksia, niitä todella tulee varsinkin juoksulenkeillä enemmän kuin missään. On uskomatonta, miten sekä luonto että juoksun rytmi, kaikista tehokkaimmin molemmat yhdessä, saavat tuon luovan puoleni heräämään. Myös lähes kaikki tänne kirjoitetut aiheet olen varmaankin keksinyt lenkeillä ja monet monituiset tekstit luonnostellut tietoisuuteni ja alitajuntani yhteistyöllä valmiiksi päähäni askeleiden seuratessa toisiaan.

Joten ei muuta kuin nautitaan luonnosta, retkeilystä ja juoksemisesta. Tai millä tyylillä nyt kukakin sitten ikinä luonnossa etenee. Ja palataan asiaan taas joku kerta uusien luontofiilistelypainotteisten tunnelmien kera.

Saana-tunturin laella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tutustu Luonnonperintösäätiön metsiin!

Ulkonaliikkumiskieltoa ei ole (vielä) näköpiirissä, mutta suosituimpien retkeilykohteiden osalta viesti on selvä: kannattaa siirtää retki...